5 “Kiellettyä” Ruokaa, Jotka Ovat Oikeasti Hyväksi Sinulle

Moni ajattelee, että joitakin ruokia pitäisi vältellä kuin ruttoa. Aina nämä välttelyn kohteet eivät kuitenkaan käy järkeen, kuten tässä artikkelissa käsitellyn 5 tuotteen kohdalla.

Tässä on 5 ruokaa, jotka ovat välttelystä huolimatta oikeasti hyväksi sinulle.

1. Kokonaiset kananmunat

Vuosien ajan meitä on kehoitettu välttelemään kananmunia ja erityisesti niiden keltuaisia niiden sisältämän kolesterolin takia.

Uudet tutkimukset kertovat meille kuitenkin, että syöty kolestero ei terveillä ihmisillä vaikuta lähes ollenkaan veressä olevan kolesterolin määräään. Sen lisäksi munien keltuaiset vaikuttavat erityisesti parantavan kolesterolin profiilia kehossamme.

Sen lisäksi kananmunissa on hyvää proteiinia sekä lukuisia ravinteita, jotka tekevät niistä terveellisen ja herkullisen raaka-aineen meill kaikille.

2. Täysrasvamaitotuotteet

Näillä tuotteilla on ollut sama ongelma kuin munilla, sillä niiden sisältämän kolesterolin luultiin vaikuttavan veressä olevan kolesterolin määrään vahingoittavasti.

Kuitenkin nykyään tiedämme, että rasvaa sisältävät maitotuotteet ovat vähintään yhtä hyviä terveydelle kuin rasvattomatkin versiot, ja sen lisäksi huomattavasti maistuvampia.

Mielenkiintoista myöskin, rasvaisen maidon rasva on CLA-muotoista, jonka on havaittu joissakin tutkimuksissa edistävän rasvanpaloa kehossa ja täten laihduttamista.

3. Käsittelemätön punainen liha

Punainen liha nousi vuosi sitten vahvasti esille sen syöpää aiheuttavien aineksien takia. Laaja tutkimus pyöri pitkään mediassa räväyttävn otsikoin, kertoen punaisen lihan aiheuttavan syöpää.

Se mitä lehdet usein jättivät kertomatta oli se, että käsittelemätön punainen liha (ei siis makkaraksi tai muuten prosessoiduksi tehty) vaikutti lisäävän syövän riskiä minimaalisen vähän.

Tähän kun ottaa huomioon punaisen lihan erinomaisen maun, erinomaisena proteiinilähteenä toimimisen sekä erinomaisena rautalähteenä toimimisen, on vaikea suositella välttelemään sen nauttimista.

Älä kuitenkaan mieluusti ylipaista sitä, sillä se pahentaa sen syöpää aiheuttavien ainesten syntyä.

4. Pakastevihannekset

Monet ovat pitkään pitäneet pakastettuja vihanneksia huonompina kuin tuoreita.Kuitenkin pakastusprosessi vaikuttaisi olevan eräs parhaista keinoista säilyttää vihannesten ravinteet.

Pakastetut vihannekset pitävät ravinteensa, jotka niillä oli pakastuksen alkaessa. Tämän lisäksi ne ovat helpompia säilyttää, säilyvät pidempään ja halvempia.

Mikä parasta, ne eivät ole niin tarkkoja nopean syönnin suhteen. Jo muutamassa päivässä jääkaapissa tai kotona säilötyt kasvikset ja vihannekset menettävät suuren osan ravinteistaan. Samaa ei käy pakastevihanneksille, jotka voidaan ottaa käyttöön suoraan pakkasesta.

5. Suola

Viimeisenä listalle nousee klassinen suola, jonka välttelyä on suositeltu jo vuosikausia. Sen on pelätty nostavan verenpainetta ja täten lisäävän sydänkohtauksen riskiä.

Suomessakin maksimimäärä suolaa saisi olla noin 5 grammaa päivässä, ja suositus on ollut voimassa jo todella kauan. Kuitenkin tutkimuksissa on osoitettu, että joillakin tätä suuremmat annokset jopa parantavat terveyttä ja elinikää.

Yli 100 000 ihmistä tarkastellussa tutkimuksessa nähtiin, että henkilöillä jotka saivat alle 5 grammaa suolaa päivässä oli kohonnut sydänkohtauksen riski normaalilla tai kohonneella verenpaineella.

Vaikka suolaa kannattaa joidenkin vältellä, ei sitä kannata suoraan päätä suositella kaikkien välttelevän. Osalle siitä voi olla apua monin tavoin, erityisesti jos he hikoilevat tai urheilevat päivän aikana paljon.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *